
Hei, olen Minna Wallenius – innostun ihmisistä, yhteisöistä ja siitä, mitä voimme saada aikaan yhdessä
Olen työskennellyt yli 20 vuotta nuorten, yhteisöjen, osallisuuden ja hyvinvoinnin parissa. Työssäni olen saanut nähdä, miten valtava merkitys sillä voi olla, että ihminen löytää paikan, jossa tuntee olevansa tervetullut, hyväksytty ja tarpeellinen.
Vuosien varrella olen alkanut kiinnostua yhä enemmän siitä, mistä yhteisöllisyys oikeastaan syntyy. Miksi joissakin paikoissa tunnemme heti kuuluvamme joukkoon? Mikä saa ihmiset löytämään toisensa, välittämään toisistaan ja tekemään asioita yhdessä? Voiko yhteenkuulumista rakentaa tietoisesti? Näistä kysymyksistä syntyi Yhteyksiä.
Haluan tutustua erilaisiin yhteisöihin, kohdata ihmisiä, kuulla tarinoita ja etsiä uusia näkökulmia. Välillä ammennan tutkimuksesta ja ammatillisesta kokemuksestani, välillä lähden vain uteliaana katsomaan, mitä maailmalta löytyy. En usko, että yhteisöllisyyteen on yhtä oikeaa reseptiä. Mutta uskon, että voimme oppia toisiltamme valtavasti.
Yhteyksiä on minun tapani tutkia, ihmetellä ja jakaa sitä, mikä lisää yhteisöllisyyttä.
Työskentelen Sosped-säätiöllä kulttuuripaja-yhteisön vastaavana ohjaajana. Olen myös ollut mukana tekemässä Voimauttavat yhteisöt -käsikirjaa ja siihen liittyviä kysymyskortteja, jotka tarjoavat näkökulmia ja käytännön työkaluja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Vaikka yhteisöllisyys on keskeinen osa työtäni, Yhteyksiä on oma, henkilökohtainen projektini, jossa tutkin aihetta vapaasti, omasta uteliaisuudestani käsin.